9.3.2014

Ala-altaan kasaaminen

Siinäpä se tekniikan kotipaikka on rakenteilla. Oikealle tulee ylivuodosta putket ja vaahdotin. Vedenpinta asettuu vaahdottajan vaatimaan 25 senttiin. Vesi kulkee tästä osiosta kolmen lasilevyn muodostaman kupla-ansan kautta nostopumppuosioon. Vasemmalla on korvausvedelle oma noin 20-litrainen osio.

Nyt sunnuntain varalle on jäljellä pieni silikonien siistiminen ja koeponnistus mahdollisten vuotojen varalta.

3.3.2014

Jalustan modaus

Eilen ja tänään näpertelin jalustan kanssa. Kaikki jalustan sisäosat saivat väistyä vanerin tieltä. Muokkasin siis jalustan sisäosiltaan mahdollisimman korkeaksi ja tein kahden oven levyisen avoimen tilan ala-altaalle. Oikealla oleva kaapin yläosa jää sähköille ja doserille, kun alaosaan majoittuu ulkosuodatin.

Muutama reikä pitää vielä porata ja sitten on näiltä osin valmista. Seuraavana pääsen silikoonaamaan ala-altaan ja kaatokulman...

2.3.2014

Valaistus kuntoon

Sovin kaupat siististä 88x3w led-valaisimesta:
-nyt ei tarvitse sitäkään enää miettiä ja kaveri pääsee tilaamaan tehokkaammat lamput omaan riuttaansa.

Samalla tuli sovittua että ostan nelikanavaisen annostelupumpunkin pois "nurkista".

Kaikki tämä oli mahdollista, koska saimme sovittua kaupat aiemmasta akvaariostamme.

Tässä linkki valaisimen tietoihin:
http://www.ledaquagrow.com/LEDAquariumLight/HYA01-88x3W-48inch.html
Ja tässä annostelupumppu:
http://fish.aquaristic.net/en/Aquarium-Dosage-pumps/ARKA-Dosieranlage-VIDA-H4.html

1.3.2014

Lasiin reikää.

Jännä päivä.. altaan pohjaan tuli pari reikää (hallitusti). 




Pohjalle on kiinnitetty kaksipuoleisella teipillä 8mm PVC-levystä tehty sabluuna poraamista varten. Oikealla olevat kaksi reikää on porattu timanttiterällä, niin että ne ovat tasan oikean kokoiset, joten pora ei pääse vaeltamaan lasia pitkin. Reunoilla on lasten muovailuvahaa pitämässä veden paikoillaan.

Poraaminen oli lopulta helppo homma, mutta kyllähän se kuitenkin jännitti kun ensimmäiset reiät porasin. Seuraavana hommana on silikoonata kaatokulman lasit ja ala-allas kasaan. Jalusta odottelee myös modaamista.